Trollisanomat #2 - 2015

Trollisanomat #2 – 2015 – Mitä Krimin asukkaat haluavat?

Mitä Krimin asukkaat haluavat?

“Yhdysvallat ja Euroopan Unioni saattavat tahtoa pelastaa krimiläiset itseltään, mutta krimiläiset ovat onnellisia nyt vallitsevasta tilanteesta.”

Näin aloittaa Krimistä kertovan artikkelinsa yhdysvaltalainen talouslehti Forbes ja jatkaa, että vuosi Krimin Venäjään liittymisen jälkeen krimiläiset – niin ukrainalaiset, etniset venäläiset kuin tataaritkin – ovat tutkimus tutkimuksen jälkeen sitä mieltä, että elämä osana Venäjää on parempaa kuin elämä Ukrainassa.

Viime kuussa tehdyn, saksalaisen GfK-tutkimusyrityksen mielipidekyselyn mukaan 82% hyväksyi täysin Krimin liittymisen Venäjään, 11% oli sitä mieltä, että hyväksyvät sen suurimmaksi osaksi ja vain 2% ei hyväksynyt liittymistä. Loput muutama prosentti eivät osanneet sanoa kantaansa.

GfK kysyi krimiläisiltä hyväksyvätkö nämä liittymisen Venäjään

Vuosi sitten tehdyn amerikkalaisen Broadcasting Board of Governors yrityksen tutkimuksen tulokset olivat lähes täysin yhtenevät GfK:n tutkimuksen tulosten kanssa.

Noin vuosi sitten pidettyyn kansanäänestykseen liittymisestä Venäjään osallistui 83% krimiläisistä ja heistä 97% äänesti liittymisen puolesta.

Krimin kohdalla usein keskusteluun nousee niemimaan vähemmistön, tataarien asema Krimillä Venäjään liittymisen jälkeen. Tataareja Krimillä on 10% väestöstä. Silti vain 4% koko Krimin väestöstä vastusti liittymistä Venäjään. Tässäkin luvussa on varmasti mukana niin ukrainalaisia kuin etnisiä venäläisiäkin, eikä pelkästään tataareja.

GfK-kyselyssä selvisi myös, että Ukraina on syvästi jakautunut. Tämä jakaantuminen lopulta uhkaa Ukrainan koskemattomuutta. Ihmisten mielipiteet jakaantuvat voimakkaan alueellisesti sen suhteen haluaisivatko he Ukrainan kuuluvan Euroopan unioniin.

Eu-jäsenyyden kannatus Ukrainassa alueellisesti:
19% idässä
26,8% kaakossa
84.2% lännessä
60% pohjoisessa
N. 50% keskisessä Ukrainassa

Natoon liittyminen saa vähemmän kannatusta kaikissa Ukrainan osissa. Lännessä sitä toivotaan eniten, 53%.

Läntisessä, pohjoisessa ja keskisessä Ukrainassa Yhdysvaltojen rooli kriisissä nähdään enimmäkseen positiivisena. Muualla näin ajattelee alle kolmannes. Krimillä puolestaan oikeastaan kukaan ei näe Yhdysvaltojen roolia positiivisena, eivät edes tataarit.

Yllättävää on myös se, että vain 35,7% itä-ukrainalaisista näki enimmäkseen positiivisena Venäjän koetun osallistumisen separatistien liikehdintään itäisessä Ukrainassa, kun 71,3% krimiläisistä näki tämän enemmän venäläisestä näkökulmasta.

Mielipidekyselyjen tulokset ovat yllättäviä jos niitä peilaa kotimaiseen julkisuudessa Krimistä käytävään keskusteluun. Krimin tilanteesta uutisoidaan pääsääntöisesti vain negatiivisen näkökulman kautta ja toisenlaisten näkemysten esittäjät helposti leimataan Venäjä-mielisiksi, kuten kävi Ylen toimittaja Marja Manniselle, hänen kertoessaan A-Studion raportissa, että Venäjän joukot ovat Krimillä kutsuttuina, ei omaehtoisesti.

”Tilanne oli juuri näin, sille ei mahda mitään. Krimillä suurin osa ihmisistä oli Venäjään liittymisen kannalla, vaikka kansanäänestyksen tulos olisi kuinka tekaistu. Heidän mielestään liitos Venäjään oli parempi ratkaisu kuin pysyminen osana Ukrainaa. Tilanne oli kerta kaikkiaan erilainen kuin Itä-Ukrainassa. Mutta kyllä minä sen huomasin, että näin ei saa Suomessa kertoa.”, Manninen kertoi myöhemmin Journalisti-lehden haastattelussa ja jatkoi, ”Suomessa ei saisi kertoa mitään, mikä on Venäjälle edullista. Mutta minä teen näitä juttuja sen perusteella, mitä koen, näen ja mitä tietoa hankin, enkä sen perustella, miellyttääkö tieto Suomessa tai jossain muualla.”

Yllättäviä nämä krimiläisten mielipiteet eivät kuitenkaan ole, sillä Krim julistautui ensimmäistä kertaa itsenäiseksi jo vuonna 1992, jolloin alueen asukkaat kokivat sen ensiaskeleeksi kohti Venäjään liittymistä.

Näiden mielipidemittausten tulosten jälkeen on kyseenalaista myös se, että Yhdysvaltojen ulkoministeriön lehdistösihteeri Jen Psaki on sanonut pakotteita jatkettavan siihen asti kunnes Krim palautetaan Ukrainalle. Krimiläisten mielipide ei Psakin lausunnossa kuulu lainkaan.

Mainokset
Trollisanomat Extra - Vaaran tunne #1 - 2015 - Kansalaiskeskustelijat ulkoasianvaliokunnan kuulemisen syytettyjen penkillä?

Trollisanomat Extra – Vaaran tunne #1 – 2015: Kansalaiskeskustelijat ulkoasianvaliokunnan kuulemisen syytettyjen penkillä?

Kansalaiskeskustelijat ulkoasianvaliokunnan kuulemisen syytettyjen penkillä?

Ulkoasiainvaliokunnan kuuleminen informaatiosodankäynnistä tänään torstaina 22.1. herätti enemmän kysymyksiä ja epätietoisuutta kuin antoi vastauksia.

Kuten Timo Soini lopuksi totesi, keskustelua on syytä käydä yhä syvällisemmin eri tahojen kanssa. Nyt käydyssä keskustelussa ei eri tahoja kuultu, sillä tilaisuuden osallistujista oli tarkkaan karsittu juuri ne ketkä tilaisuudessa ns. “istuivat syytettyjen penkillä”. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta keskustelun aikana ei esitetty lainkaan ns. “trollien” näkökulmaa. Tällainen ei ole todellista keskustelua vaan lähinnä selkään taputtelua samanmielisten kesken.

Janne Riiheläinen, nykyään myös Helsingin Sanomien kolumnisti, kirjoitti omassa blogissaan, että pitää uhkana sitä, että ”mccarthyistisesti” rajoitetaan sananvapautta, vaiennetaan ja mitätöidään ihmisiä leimaamalla heidät trolleiksi. Hän kehottaa käymään keskustelua eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa.

Keskustelussa oli silmiinpistävää hyvin lavea informaatiosodan käsittely. Varsinkin tutkija Saara Jantusen määritelmät olivat niin leveät, että niiden mukaan kuka tahansa Ukrainan kriisiin kantaa ottava voidaan määritellä trolliksi. Tällaiseen laveaan määritelmään on käytännössä mahdoton vastata tulematta leimatuksi trolliksi.

Keskustelijat sotkivat puurot ja vellit keskenään mennen tullen ja saivat aikaan vaikutelman, että kaikki Suomessa käytävä kriittinen ja valtavirrasta poikkeava keskustelu Ukrainasta ja Venäjästä on informaatisotaa. Pitäisi tehdä hyvin tiukka raja sen välille puhutaanko Venäjän harjoittamasta informaatiosodasta mm. sosiaalisessa mediassa vai puhutaanko tavallisista suomalaisista, jotka esittävät mielipiteitään. Tätä rajaa ei pidä hämärtää epämääräisillä viittauksilla ihmisistä, jotka tietämättään levittävät ”Pietarin trollitehtaan” propagandaa. Ainoa oikea tapa puuttua tällaiseen on tarjota oikeaa tietoa, joka kumoaa tällaisen propagandan.

Suomalaisessa somessa tuskin esiintyy lainkaan venäläisten harjoittamaa virallista informaatiosotaa. Jos tällaista esiintyy, on se joka tapauksessa niin häviävän minimaalista, että sen yleistäminen koskemaan kaikkea keskustelua on jo suoranainen emävalhe. Varsinkin jos tällaista esittävät asiaan perehtyneet tutkijat tai toimittajat.

Trollisanomissa on aiemmin kirjoitettu:

Trollikeskustelu leimahti Suomessa muutamassa päivässä niin laajalle, että siitä on muutamassa kuukaudessa muodostunut osa kansakunnan kollektiivista tajuntaa. Media oli tässä hyvin suuressa roolissa. Tällaiseen asemaan mikään käsite ei pääse ilman mediaa.

Nyt tämä kollektiivinen tajunta on ilmiselvästi jo sellaista todellisuutta, että tuota erottelua Venäjän trollien ja kansalaiskeskustelijoiden välillä ei edes huomata tehdä.

Koko keskustelun trolleista aloitti Yle julkaisemalla syyskuussa Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi -artikkelin. Jutussa kyseltiin ihmisten kokemuksista trolleista. Kyselyn tuloksia ei ole vieläkään julkaistu.

Tämä artikkeli ja sen ympärillä käyty keskustelu sai monet ihmiset vihaiseksi. Tällaista leimauskampanjaa kritisoimaan tuolloin perustettiin Facebook-ryhmä ”Venäjän trolliarmeija”. Ironisesti nimetyn ryhmän tarkoitus oli kritisoida mediaa ja tuoda kasvot “trolleille”. Ryhmä on koko ajan esittänyt, että tällainen leimaaminen johtaa vain ihmisten mielipiteiden mitätöimiseen ja siten kaventaa sananvapautta. Osa keskustelijoista onkin jo piiloutunut nimimerkin taakse voidakseen vapaasti jatkaa keskustelua. Monet keskustelun aikana esitetyt yleistävät väitteet ilmiselvästi kohdistuivat tämän Facebook-ryhmän toimintaan.

Toimittajiin kohdistuvista lokakampanjoista on useiden toimittajien kanssa käyty viime kuukausien aikana keskusteluja. Voi olla häilyvä raja milloin joku on lokaa ja milloin esittää kritiikkiä toimittajan kirjoituksia kohtaan. ”Venäjän trolliarmeija” -ryhmästä tällaiset loanheitot on pyritty karsimaan. Toimittajien kuitenkin tulisi kyetä ottamaan kritiikki vastaan vaikka se yksittäisten ihmisten osalta olisi esitetty loukkaavallakin tavalla.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen kertoi Journalisti-lehden haastattelussa vuonna 2011 näin:

Miten nettihaukkuihin kannattaa suhtautua?

Sen kanssa on pakko oppia elämään. Jos kerromme omia mielipiteitämme, meidän pitää hyväksyä, että muutkin tekevät niin. Sitä paitsi muut voivat olla oikeassa. Toimittajat usein vaativat keskustelua, mutta auta armias, jos joku arvostelee omaa juttua tai osoittaa siinä mokan! Uusia toimittajia pitäisi varoittaa kirjoittelusta, jotta se ei tule yllätyksenä.

Nyt tätä kritiikkiä ei HS:n päätoimittaja Kaius Niemi eikä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen kyenneet erottamaan lainkaan yksittäisten ihmisten esittämistä henkilökohtaisista loukkauksista. Sen sijaan he esittivät pahoittelunsa siitä, että media joutuu elämään “näennäistodellisuudessa”, jossa pitää esittää molempien osapuolien näkemys. Esimerkiksi Venäjän näkemystä heidän mielestään ei ilmeisesti tulisi esittää lainkaan. Tällainen näkemys paljastaa vain sanojansa ennakkoasenteen ja kertoo siitä, että ei edes haluta kuunnella eikä ymmärtää vastapuolta. Tämä olisi kuitenkin edellytys sille, että joskus päästäisiin rauhanomaiseen ratkaisuun Ukrainan kriisin kohdalla.

Toimittajien ja tutkijoiden esiintymisen käydyissä keskusteluissa tekeekin erikoiseksi se seikka, että lähes kaikki heistä ovat määrätietoisesti kieltäytyneet asiallisesta keskustelusta itse aiheesta, Ukrainasta ja Venäjästä. Sen sijaan he ovat itse jatkaneet omaa lokakampanjaansa esimerkiksi juuri Facebook-ryhmä ”Venäjän trolliarmeijaa” vastaan. Eräs tämän aamun panelisteista osallistui jopa uhkailuun Twitterissä allekirjoittaneen henkilöllisyyden paljastamisesta.

Tällaisessa keskusteluympäristössä ei voi syntyä rakentavaa debattia. Tästä tilanteesta ei voi syyttää kansalaisia. Toimittajat ja tutkijat ovat aiheuttaneet tämän ihan itse.

Jääskeläinen ja Niemi kertoivat myös, että toimittajien työtä haitataan mm. erilaisilla sähköpostikampanjoilla, jolloin toimittajien työaikaa kuluu turhaan keskusteluun. Tästäkin toimittajat voivat syyttää vain itseään. Kuten Trollisanomien Rauha voi tulla ikkunan taa -kirjoituksessa todettiin, me todellakin tuhlaamme aikaamme trollikeskusteluun, kun meidän pitäisi keskittyä löytämään ratkaisuja Ukrainan kriisiin. Trolli-termin käyttö vain haittaa tällaista keskustelua ja vie sen sivuraiteelle.

Kun tällaista keskustelua itsepintaisesti pidetään yllä, ei voi välttyä ajatukselta, jonka sotakirjeenvaihtaja David Hudziec Novorossiya Todaysta esitti:

Tämä on politiikkaa, jonka tarkoituksena on se, että jos meitä ei voida esittää hörhöinä – heidän täytyy mykistää meidät täysin. Jos meillä olisi pääsy tiedotusvälineisiin, meillä olisi mahdollisuus keskustella heidän kanssaan. Voimme silloin perustellusti paljastaa aukkoja heidän logiikassaan, paljastaa heidän valheensa ja näyttää asian toinenkin puoli. Tämä on valtava uhka heidän politiikalleen.

http://journal-neo.org/2015/01/02/it-is-no-longer-al-qaeda-now-russia-is-the-main-threat-for-the-us/

Jos tällainen vaientaminen on keskustelun (tai sen puutteen) ja leimaamisen tarkoitus, on tässä kieltämättä onnistuttu erinomaisesti, sillä olemme nyt jo vuoden verran junnanneet kiinni trollikeskustelussa samaan aikaan kun Venäjän yksipuolinen syyttäminen kaikesta Ukrainaan liittyvästä saa keskustelun puutteen vuoksi velloa valtoimenaan. Tällaista keskustelutaktiikkaa voi hyvin kuvata sanalla informaatiosota.

Mikä tällaisen taktiikan motiivi voisi Suomessa olla? Siinä lienee neljä isoa kirjainta ja johon liittymistä yli 60% suomalaisista vastustaa. Trolleja kaikki tyynni.

Loppuun lainaus keskustelusta:

Näitä putinisteja on korkeintaan muutamia kymmeniä. Nykyajan kuiskuttelijoille, näille totuutta pelkääville totuusfoobikoille, ei pidä antaa heidän painoarvoaan suurempaa merkitystä.

Näin sanoi tilaisuudessa ulkoministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsä. Tilaisuudessa, johon osallistui 100 ihmistä. Siis noin viisi kertaa enemmän kuin näitä putinisteja on Suomessa. Pitäisikö tosiaan miettiä sitä painoarvoa ja lopettaa tämä trollikeskustelu?

Sepe Vaara
Vaaran tunne -kolumnisti
Trollisanomat ja Venäjän trolliarmeija

Trollisanomat Extra 31.12.2014 - Rauha voi tulla ikkunan taa

Trollisanomat Extra 31.12.2014 – Rauha voi tulla ikkunan taa

Rauha voi tulla ikkunan taa

Trollisanomien vastine Janne Riiheläisen Trolli voi tulla ikkunan taa-kirjoitukseen.

Trollikeskustelun osapuolet näyttävät lähentyvän pienin askelin toisiaan ja termin trolli lanseerannut osapuoli näyttää jo merkkejä trolliksi kutsumiensa ihmisten pääviestin ymmärtämisestä. Riiheläisen kirjoituksen viimeisessä kappaleessa tämä pääviesti jopa kiteytetään.

Hän pitää uhkana sitä, että ”mccarthyistisesti” rajoitetaan sananvapautta, vaiennetaan ja mitätöidään ihmisiä leimaamalla heidät trolleiksi. Hän kehottaa käymään keskustelua eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa.

Tätä avointa, ilman leimakirveitä käytävää keskustelua esimerkiksi Facebook-ryhmä ”Venäjän trolliarmeija” on alusta saakka vaatinut. Ryhmä perustettiin alun alkaen vastareaktiona median, eräiden tutkijoiden ja muiden vaikuttajien Venäjän trolli -termin lanseeraukseen.

Riiheläinen kuitenkin vielä oudolla tavalla haluaa pitää itse kiinni trolli-sanasta. Viimeisessä kappaleessa hän puhuu hämmentävästi trolleista, vaikka samalla kertoo, että tällaista leimaa ei tulisi käyttää. Hän viittaa ”oikeisiin” trolleihin eli jättää oven raolleen, antaen trolli-sanalle mahdollisuuden ja oikeuden jäädä elämään. Annettakoon tämä lapsus Riiheläiselle kuitenkin anteeksi.

Trollikeskustelua on nyt käyty kuukausia eikä edelleenkään ole tullut esiin mitään merkittävää seikkaa, joka puoltaisi väitettä, että Suomessa esiintyisi ammattimaista trollausta tai edes ”oikeiden” trollien sanomaa huomaamattaan levittäviä amatööritrolleja. Kun eräät mediat ja muut vaikuttajat ovat tällaista väittäneet, on sellaisesta väitteestä tietenkin vaikea perääntyä menettämättä kasvojaan. Riiheläiselle täytyy siis nostaa hattua siitä, että hän pääsee jo näinkin pitkälle.

Valitettavasti Riiheläinen ei kuitenkaan pääse puhtain paperein kirjoituksestaan.

Kirjoituksen alkupuoli kerrassaan huokuu leimaamista, vaikka se yrittääkin peittää tämän toteamalla aluksi, että niitä ”oikeita” trolleja ei Suomessa ole kuin yksittäisiä. Sen jälkeen tekstissä vilahtelevat sellaiset termit kuin informaatiosota, vierastaistelijat, myötäilijät, solmukohdat ja aktiivinen toiminta. Lopuksi vielä todetaan, että Suomessa disinformaation lähteitä ovat mm. Verkkomedia, Trollisanomat ja Venäjän trolliarmeija.

Tuollaisen termiryöpyn jälkeen tavallisella lukijalla on pää pyörällä. Kirjoituksessa annetaan kuva, että Suomessa ja suomalaisilla internet-sivustoilla käydään todellista sotaa raskaalla tykistöllä.

On vakava syytös väittää, että esimerkiksi Trollisanomat on disinformaation lähde perustelematta väitettä lainkaan. Mikäli väitteen esittäjä tutustuisi tarkemmin julkaisun sisältöön ja lähteisiin, hän ehkä huomaisi lähteinä käytetyn länsimaista mediaa. Mikäli Trollisanomista löytyy valheellista tietoa, ei se suinkaan ole peräisin Pietarin trollitehtaalta eikä venäläisestä mediasta. Toistaiseksi julkaisun sisällöstä ei tiettävästi ole ilmennyt virheellistä tietoa. Mikäli Riiheläinen sellaista löytää ja toteen näyttää, korjaamme luonnollisesti tiedot. Ei ole tiedossa, onko Riiheläinen edes lukenut julkaisua; vaikka olisikin, niin suosittelemme hänelle lukemista uudelleen, tällä kertaa vaikkapa käsittelemällä sitä mediakritiikkinä.

Riiheläinen kertoo joitain ihmisiä ”otetun hampaisiin” ja että joku olisi levitellyt näistä valheellisia tietoja ja lähettänyt heidän työyhteisölleen massaposteja. Tämäkin kohta täytyy läpilukea ymmärtääkseen mistä Riiheläinen puhuu. Hän puhuu toimittajista. Kun toimittaja ”otetaan hampaisiin”, otetaan hampaisiin hänen kirjoituksensa. Sitä kutsutaan mediakritiikiksi.

Toimittajien työyhteisöihin ns. massapostia on lähetetty Trollisanomien toimesta kolme kertaa.

Ensimmäinen oli tiedote uudesta internet-julkaisusta, Trollisanomista.

Toista viestiä pidämme enemmänkin kansalaispalautteena.

Kolmas viesti oli Trollisanomissakin julkaistu vastine Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhosen trolleja käsittelevään pääkirjoitukseen. Tämä lähetettiin useille toimittajille siksi, että Trollisanomat on nollabudjetilla, blogipohjalla toimiva vaatimaton julkaisu, jolla on vielä huomattavan vähän lukijoita vaikkapa Helsingin Sanomiin verrattuna. Vastine kuitenkin koski koko media-alaa ja sisälsi vahvaa mediakritiikkiä, joten katsoimme, että on tärkeää saada se esille juuri toimittajien parissa.

Nyt Riiheläinen kääntää nämä sähköpostit jonkinlaiseksi henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi joitain toimittajia vastaan.

Muina esimerkkeinä henkilökohtaisesta hyökkäyksestä Riiheläinen mainitsee nettihäirikön, joka on twiitannut hänelle 700 kertaa sekä Johan Bäckmanin.

Tohdimme väittää, että puhuttaessa vaikka Facebook-ryhmä Venäjän trolliarmeijasta, tällaiset esimerkit ovat äärilaitoja. Keskustelu hämärtyy, kun äärilaitoja käytetään esimerkkeinä. Venäjän trolliarmeija -ryhmän tarkoitus on puolustaa sananvapautta. Ryhmän luonteeseen siis olennaisesti kuuluu antaa erilaisten äänien kuulua. Myös äärilaitojen äänien. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ryhmässä yhdessä tuumin hyväksyttäisiin ja sallittaisiin esim. erilaisiin kansanryhmiin, uskontoihin ja vähemmistöihin kohdistuvat vihapuheet.

Trolliarmeija-ryhmässä on hyvin laaja kirjo erilaisia ihmisiä. Useimmat heistä eivät pitäne Venäjää mallimaana eivätkä näin ole ”venäjämielisiä”, toki sellaisiakin henkilöitä ryhmässä on. Ryhmäläisiä yhdistää halu puolustaa omaa sananvapauttaan koskien Ukrainan kriisiä sekä näkemys siitä, että Ukraina-uutisoinnissa suomalainen media syyllistyy lähes sotapropagandan kaltaiseen äärimmäisen yksipuoliseen uutisointiin.

Riiheläinen ottaa myös kriittisesti kantaa nimimerkkien käyttöön keskusteluissa. Hänen mielestään on tekopyhää väittää, että keskustelijoita voitaisiin vainota mielipiteidensä vuoksi. Tämän tekopyhyyttä koskevan väitteensä Riiheläinen kuitenkin itse kumoaa kirjoituksensa viimeisessä kappaleessa, jossa varoitetaan ”mccarthyismista”, jolla leimaamisen avulla rajoitetaan sananvapautta.

Keskustelussa ylitettiin sivistyneisyyden raja jo silloin, kun eri mieltä olevia alettiin leimata. Nimimerkkeihin kohdistuva uhkailu on alkanut; lähestytään laittomuuden rajaa. ”Hiljene tai paljastamme henkilöllisyytesi” on askel, joka on jo otettu eri tavoin ajattelevien äänen vaimentamiseksi.

Asian parissa toimijoiden, niin toimittajien kuin nimimerkkien takana toimivien, tulisi vakavasti harkita, seisovatko Riiheläisen rinnalla “mccarthyismiä” vastaan ja puolustavat sivistynyttä keskustelua vai jatkavatko leimaamisen tiellä, joka saattaa johtaa vakaviin ylilyönteihin, jota itse leimaaminenkin toki jo on. Joka tapauksessa nimimerkin takana toimimiselle on siis selvä tarve ja vainoamisen vaara on olemassa.

Pyydettäessä eräitä toimittajia keskusteluun mm. trolli-termistä, Ukrainan tilanteesta ja Venäjä-uutisoinnista, tämä pyyntö ohitetaan toteamalla, että nimimerkkien kanssa ei haluta keskustella.
Olemme kafkamaisessa tilanteessa: media ensin leimaa suomalaisia trolleiksi ja kun nämä leimautumisen pelossa piiloutuvat nimimerkkien taakse, heidän kanssaan ei enää voi eikä tarvitse keskustella. Jos eri mieltä oleva jatkaa keskustelua nimimerkin suojissa, joku uhkaa paljastaa hänen henkilöllisyytensä.

Asiat eivät enää riitele, pelkkä argumentointi ei riitä.
Poliittiset päämäärät lienevät tällaisen ideologian ohjaaman keskustelun tarkoitus.
Journalistin ohjeet ovat lentäneet roskakoriin.

Suomalainen trollikeskustelu saattaa olla sivuoire siitä, mikä ehkä on koko ongelman ydin – minkä vuoksi jo järkyttävät mittasuhteet saanut Ukrainan kriisi edelleen vain pahenee ja todelliset ratkaisut vain antavat odotuttaa itseään. Me emme kykene enää kuuntelemaan.
Kuunteleminen tarkoittaisi omienkin ajatusten haastamista.
Kokonaiskuvan kehittämistä erilaisten perusteltujen argumenttien avulla.
Nyt tällainen keskustelu puuttuu kokonaan.

Olemme jumissa yhdessä kuvassa, jossa on vain yksi syyllinen: Venäjä.
Sen seurauksena todellista dialogia ei ole.
Kuva ei rakennu eikä kehity lainkaan kohti ratkaisua, kun jääräpäisesti pidetään kiinni omasta näkemyksestä, jossa ainoa ratkaisu olisi, että Venäjä vetäisi joukkonsa Krimiltä ja lopettaisi tukensa (mitä hyvänsä se onkaan) Itä-Ukrainalle. Tällainen ajattelu on reaalipoliittisesti ajateltuna naiivia idealismia ja johtaa pattitilanteeseen. On erittäin vaikea kuvitella, että Venäjä toimisi näiden ajatusten mukaisesti.

Ratkaisuja saattaisi löytyä jos länsi alkaisi kuunnella itä-ukrainalaisia separatisteja ja Venäjää. Putinin puheissa on monesti todettu, että länsi ei kuuntele. Jos näitä Putinin puheita kuuntelee puolueettomin korvin, löytää niistä helposti punaisen langan eikä se lanka viittaa lainkaan siihen, että Venäjällä olisi imperialistia tavoitteita. Riittäisikö, että Venäjä otettaisiin tasavertaisena keskustelukumppanina mukaan keskusteluun ilman ylenkatsontaa? Ehkä se kuvakin alkaisi kehittyä ja lopulta löytyisi myös ratkaisu, johon kaikki osapuolet voivat tyytyä.

Samankaltainen jääräpäinen ajattelu vaivaa kotimaista keskustelua. Erilaisia argumentteja esittäviä keskustelijoita ei siedetä eikä kuunnella. He ovat trolleja, putinisteja, venäjämielisiä.

Kaikki nämä termit ovat valheellisia.
Ne ovat keskustelijoita loukkaavaa loanheittoa, jonka tarkoituksena – tahallisesti tai tahattomasti – on vaientaa mielipiteen esittäjä ja suojella omaa maailmankuvaa Ukrainan kriisissä.
Pattitilanne.

Päästäksemme eteenpäin keskustelussa ja välttyäksemme tuhlaamasta aikaamme turhaan debattiin, voisimmeko yksiselitteisesti vain todeta, että Suomessa ei ole trolleja?
Suomessa on kansalaiskeskustelua, mikä on positiivinen asia.
Sananvapauden käsitämme niin, että asioista saa vapaasti olla eri mieltä tarvitsematta pelätä leimaantumista. Tällaisen keskustelun tarkoitus on etsiä ratkaisuja, ei luoda ongelmia – nyt trollileimalla annetaan keskustelijoista kuva häirikköinä.

Ukrainassa on todellinen hätä. Aikaa ei olisi hukattavana.
Kiovassa on jo ollut mielenosoituksia EU:n ja IMF:n Ukrainalta vaatimaa kurjistavaa talouspolitiikkaa vastaan. Pahimmassa tapauksessa Ukrainassa syntyy vielä tilanne, jossa maassa on sekä sisällissota että jälleen uusi vallankaappaus/vallankumous meneillään yhtä aikaa.

Katkaistaksemme tämän kierteen meidän tulisi vakavasti keskustella esimerkiksi Raimo Ilaskiven ehdottamasta ETY-kokouksesta.
Mutta, meillä keskustellaan trolleista.

Rauha voisi tulla ikkunan taa, jos todella sitä haluaisimme.

Trollisanomat #25

Trollisanomat #25 – ”Trolli” pidätettiin ja karkotettiin Virosta

”Trolli” pidätettiin ja karkotettiin Virosta

Italialainen toimittaja ja entinen europarlamentaarikko, Giulietto Chiesa pidätettiin Virossa. Hän osallistui Tallinnassa järjestettyyn ”Venäjä Euroopan vihollinen?”-konferenssiin. Chiesa oli hotellissaan, kun poliisi ilmestyi paikalle. Pidätyksen syytä hänelle ei kerrottu. Hänet vietiin poliisiasemalle, jossa hänelle kerrottiin, että hänet karkotetaan 48 tunnin kuluessa, kertoo asiasta uutisoinut italialainen Repubblica-lehti.

Chiesa oli konferenssin kutsuvieraana Tallinnassa. Hänen asianajajansa pitää tapausta erittäin vakavana poliittisen vapauden rikkomuksena. Hän ihmettelee, että tällaista voi tapahtua keskellä Eurooppaa.

Italian suurlähettiläs vieraili poliisiasemalla, jossa Chiesa oli pidätettynä ja vaati Virolta pikaista selvitystä tapauksesta. Hän kertoi olevansa yllättynyt ja huolestunut tapahtuneesta.
Italian ulkoministeriö kutsui Viron suurlähettilään puhutteluun tapauksen johdosta.

Chiesa on usein kritisoinut lännen politiikkaa suhteessaan itään. Hän on kritisoinut länttä myös Ukrainan tapahtumista, sekä länsimedian yksipuolisesti Venäjää syyttävää uutisointia.

Suomalainen media ei ole kiinnittänyt tapaukseen huomiota.

Giulietto Chiesan pidätyksestä ja karkotuksesta ei suomalainen media ole uutisoinut. Kuten niin monessa muussakin Ukrainan kriisiä ja Venäjää koskevan uutisoinnin kohdalla, media kertoo asioita valikoiden. Kuten sanotaan, valhetta ei ole vain se mitä sanotaan, vaan myös se mitä jätetään sanomatta.

Chiesan tapauksessa on nähtävissä yhteyksiä suomalaiseen trollikeskusteluun. Kuten edellisessä numerossa kerroimme, tällaisella leimaamisella pyritään hiljentämään Ukrainan kriisiä ja Venäjää koskevaa yksipuolista uutisointia kritisoivat äänet.

Nyt Virossa mentiin askel pidemmälle. Chiesasta tehtiin virallisesti ”ei toivottu”-henkilö mielipiteidensä vuoksi.

Lisätietoa:

https://www.ansa.it/english/news/politics/2014/12/15/italian-ex-mep-arrested-in-estonia_82713307-af60-4ad9-a3fb-19e13c8a6334.html

http://www.lifeinitaly.com/news/ex-mep-chiesa-thanks-italian-ambassador-release

http://news.err.ee/v/politics/6634b607-78af-4189-98ff-35605159fdba

 

Trollisanomat Extra - Vaaran tunne #1

Trollisanomat Extra – Vaaran tunne #1: Informaatiosota on sananvapauden tappio

Informaatiosota on sananvapauden tappio

Novaja Gazetan, länsimaissakin arvostetun venäläisen vaihtoehtomedian, kolumnisti Nikolay Donskov kirjoittaa:

Kuvatessaan Ukrainan konfliktia läntinen media useinkin sortuu käyttämään tarkistamattomia, usein epäilyttäviä tietoja, ei vaivaudu etsimään vaihtoehtoisia lähteitä ja mielipiteitä, tarjoilee yksipuolisia ja vaihtoehdottomia, dokumentoimattomia näkemyksiä kiistattomana totuutena. Se paisuttelee faktoja, jotka vahvistavat yleistä poliittista asennoitumista. Se vaikenee sellaisista tosiasioista, jotka ovat poliittisen tarkoituksenmukaisuuden kannalta epäedullisia. Esimerkkejä on kosolti.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri E. Korhonen hyökkäsi voimakkain sanoin yksityisiä suomalaisia vastaan pääkirjoituksessaan 22.11.2014 otsikolla ”Ammattitrolli jättää häiriköinnin hörhöille. Korhonen on selvästi kimpaantunut siitä, että osa suomalaisista kritisoi Helsingin Sanomienkin linjaa Ukrainan kriisiä ja Venäjää käsittelevässä uutisoinnissa. Nämä ihmiset hän leimaa trolleiksi tai hörhöiksi.

Korhonen on some-viestittelyssään hyökännyt myös ”Venäjän trolliarmeija”-nimistä Facebook-ryhmää vastaan. Tämä ”trolliarmeija” syntyi vastavetona median älyllisesti hyvin heppoisille väitteille maksetuista Venäjän valtion trolleista suomalaisessa some-keskustelussa. Valtamedian linjasta poikkeavien mielipiteiden esittäjät, koskien Ukrainan kriisiä ja Venäjää, leimattiin tällaisiksi trolleiksi, joiden argumentit voitiin siten ohittaa.

Korhosen kirjoitus vilisee virheellisiä väittämiä, vääriä tulkintoja, omituista asioiden yhdistämistä ja yleistyksiä. Hän ummistaa silmänsä kritiikiltä. Hän ei selvästikään ole lainkaan paneutunut aiheeseen, josta hän kirjoittaa tai tietoisesti ohjaa keskustelua sivuraiteelle. Hän ei myöskään perustele väitteitään kuin epämääräisillä viittauksilla toimitukseen saapuneista sähköpostiviesteistä.

Kirjoituksesta paistaa selvästi läpi mediassa ja yleiseen keskusteluun jo sitkeästi juurtunut ajatus siitä, että erilaisten kriittisten äänten esittäjät olisivat jonkinlainen yksi yhtenäinen ryhmä Venäjän ihailijoita. Surkuhupaisia peräkammarin poikamiehiä, jotka eivät ymmärrä eivätkä osaa perustella mielipiteitään. Korhonen ei vahingossakaan viittaa mahdollisuuteen, että erilaisia mielipiteitä esittävät ihmiset voivat hyvinkin olla oikeassa ja että median esittämä kuva tilanteesta voisi olla yksipuolinen.

Palautetaanpa mieliin Korhosen lausuma Journalisti-lehden haastattelussa vuodelta 2011:

Miten nettihaukkuihin kannattaa suhtautua?

Sen kanssa on pakko oppia elämään. Jos kerromme omia mielipiteitämme, meidän pitää hyväksyä, että muutkin tekevät niin. Sitä paitsi muut voivat olla oikeassa. Toimittajat usein vaativat keskustelua, mutta auta armias, jos joku arvostelee omaa juttua tai osoittaa siinä mokan! Uusia toimittajia pitäisi varoittaa kirjoittelusta, jotta se ei tule yllätyksenä.

Korhonen aloittaa kirjoituksensa kertomalla Helsingin Sanomien artikkelista, jossa haastateltiin Pietarissa trollitehtaassa oman kertomansa mukaan työskennellyttä henkilöä. Korhonen jättänee taktisesti mainitsematta, että haastateltu henkilö kertoi, että ”trollikeskuksessa ei tehdä töitä ulkomaisille nettisivustoille”. Korhonen selvästikin ymmärtää välttää tämän sudenkuopan, sillä hän ei sorru suoraan sellaiseen aiemmin medioissa esiintyneeseen epäuskottavaan väitteeseen, että suomalaiset, Suomessa sosiaalisessa mediassa kirjoittavat henkilöt olisivat Venäjän valtion maksamia trolleja. Korhonen siirtyy askeleen eteenpäin ja yrittää paikata tätä median noloa väittämää leimaamalla keskustelijat ammattitrollien hyödyllisiksi hörhöiksi. Yhteenkään perusteltuun argumenttiin hän ei puutu. Sen sijaan hän väittää näiden hörhöjen puhuvan “toimittajien kytköksistä vapaamuurareihin, Nato-sotilaisiin ja liskoihmisiin”. Jos yksittäiset ihmiset tällaisia väittämiä ovat esittäneet,on silti äärimmäistä yleistystä leimata kaikki Ukrainan kriisistä erilaisia mielipiteitä ja arvioita esittävät ihmiset hörhöiksi. Oiva keino välttyä vastaamasta itse kritiikkiin.

Tästä seuraava askel on argumentoitujen kommenttien väittäminen keskustelun hämmentämiseksi. Tällöinkin vältytään vastaamasta itse argumentteihin, koska ne ovat hämmennystä. Toisin sanoen jokainen itse omaksutusta näkökulmasta poikkeava argumentti vain yrittää hämätä keskustelua, eikä sitä tarvitse noteerata.

Korhonen kirjoittaa, että tämä suomalainen trolliyhteisö olisi ryhtynyt henkilökohtaiseen hyökkäykseen trolliuutisia kirjoittaneita toimittajia kohtaan. Hän kertoo useiden mediatalojen esimiesten saaneen sähköposteja. Ilmeisesti Korhonen viittaa myös Trollisanomien lähettämään tiedotteeseen, jossa kerrottiin uudesta nettilehdestä. Tiedote oli asiallinen ja lyhyt eikä siinä edes viitattu yksittäisiin toimittajiin. Tiedotteessa sanottiin näin:

Uuden lehden johtoajatuksena on tuoda keskusteluun erilaisia näkökulmia muuten niin yksitotuuksisen suomalaisen median lomaan. Trollisanomat pyrkii valottamaan asioita uusista näkökulmista ja samalla haastaa jo vakiintuneen median, kuten lukijatkin laaja-alaisempaan keskusteluun ja ajatteluun.

Tähän haasteeseen Korhonen vastaa sitten kömpelöllä yrityksellä pilkata ihmisiä. Hän kompastuu samoihin miinoihin, joista eriäviä mielipiteitä esittäviä ihmisiä syyttää. Hän ei kommentoi lainkaan sisältöä. Hän hyökkää suoraan henkilökohtaisin loukkauksin ihmisiä vastaan leimakirves heiluen.

Lohduttavaa on se, että toimittajakunnassa on edelleen ihmisiä, jotka kykenevät näkemään kritiikin ytimeen. Erään ison mediatalon toimittaja vastasi tähän tiedotteeseen ja kertoi näkemyksenään mm. seuraavaa:

Olen huolestuneena seurannut suuntaa, mihin nuo perinteiset printtilehdet ovat kehittyneet vastauksena romahtaville levikkiluvuille. Aikaisemmin lehdet ikään kuin aukikirjoittivat maailmaa, eli kertoivat uutistapahtumista ja yrittivät analysoida, mitä ne todella merkitsevät. Nyt tuon aukikirjoittamisen sijaan enemmän lietsotaan pelkoja niin todellisista kuin yhä useammin vahvasti väritetyistä ja jopa keksityistä uhista.

Yksi jälkimmäisistä on Venäjä. Vaikka Venäjän toimet Ukrainassa ovat monelta osin tuomittavia, on jopa huvittavaa, miten kaikesta venäläisten tekemisistä saadaan Suomessa pelko-otsikoita. Venäläiskoneet ovat lentäneet lähellä Suomen ilmatilaa joka vuosi, mutta nyt jokainen tuollainen havainto uutisoidaan pelottelevaan sävyyn. Ja kun uutisoitiin arvelut, että Ruotsin aluevesillä on nähty sukellusvene, oli Suomessa jo otsikoita, että sukellusvene on käynyt miinoittamassa Ruotsin aluevesiä. Eli luodaan pelottavia uutisia, missä ei ole järjen hiventäkään. Kukaan ei julkisesti edes kysy, että mitä helvetin järkeä Venäjällä olisi laskea miinoja Ruotsin vesille.

Miksi tällainen melko mitättömältäkin kuulostava asia kuin trolliksi leimaaminen sitten on merkittävää? Olen monesti saanut vastata kysymykseen, miten tällainen leimaaminen rajoittaa sananvapautta.

Journalistin ohjeissa sanotaan:

Jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava. Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.

Asiaankuulumattomasti ja halventavasti vasta-argumentoijaa kohdellen ja tätä leimaten aiheutetaan tilanne, jossa ihmisten täytyy alkaa varoa sanomisiaan. Leimautumisen pelossa jo nyt Suomessa on paljon nettikeskustelijoita, jotka esiintyvät nimimerkin suojissa. On vielä täysin eri asia, leimaavatko yksittäiset keskustelijat toisiaan vai tekeekö sen media. Trollikeskustelu leimahti Suomessa muutamassa päivässä niin laajalle, että siitä on muutamassa kuukaudessa muodostunut osa kansakunnan kollektiivista tajuntaa. Media oli tässä hyvin suuressa roolissa. Tällaiseen asemaan mikään käsite ei pääse ilman mediaa.

Leimakirves siis yksinkertaisesti kaventaa erilaisten mielipiteiden kirjoa. Tämä toimii yksilötasolla, mutta vaikuttaa varmasti myös medioiden omaan toimitustyöhön. Kukapa toimittaja haluaisi Venäjän trolliksi leimautua?

On varsin outoa, että toimittajat tuntuvat olevan kovin herkkänahkaisia itseensä kohdistetulle kritiikille. Sen sijaan, että edes hetken rauhassa pohtisivat kritiikissä esitettyjä väitteitä, he käyvät taistoon sananvapauslippu liehuen, vaikka kritiikin kärki kohdistuisikin juuri sananvapauden kaventamiseen.

Korhonen päättää kolumninsa lähes uhkaukseen: hän lupaa antaa enemmän resursseja ja aikaa ”trollintorjuntatoimittajilleen”. Helsingin Sanomat toisin sanoen Korhosen suulla ilmoittaa käyvänsä torjuntataisteluun rikasta mielipiteiden kirjoa ja erilaisten näkökulmien esille tuomista vastaan. Sananvapautta vastaan.

Korhonen ilmeisen selvästi kuvittelee, että Suomessa käydään jonkinlaista informaatiosotaa. Jos sellaista käydään, on se, kuten Novaja Gazetan toimittaja totesi, lännen ja Nato-kannattajien masinoimaa ja Ukrainan kriisiä hyväksikäyttävää informaatiosotaa omien päämääriensä saavuttamiseksi. Olen hyvin vakuuttunut siitä, että se osapuoli, jota syytetään trollaamisesta, haluaa vain monipuolista keskustelua, jossa otetaan huomioon Ukrainan kriisin monisyiset syy–seuraus-suhteet. Tällaisen kriisin mustavalkoistaminen kun on epä-älyllistä politikointia.

Sananvapauden kannalta media on siis asettanut itsensä hyvin outoon valoon. On jopa loukkaavaa, että media isona auktoriteettina leimaa yksityisiä ihmisiä trolleiksi. Tämä sananvapauden kavennusyritys on jo johtanut kanteluihin Julkisen sanan neuvostolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Mitenkähän Korhonen selittää itselleen sen, että Novaja Gazeta, jonka toimittajana mm. murhattu Anna Politkovskaja toimi ja jonka Venäjän vaihtoehtoisena mediana juuri pitäisi tukea sitä viestiä mitä valtamedia Venäjästä uutisoi, kritisoikin länsimediaa näin voimakkaasti yksipuolisesta, poliittisesti tarkoituksenmukaisesta uutisoinnista? Tällaisenhan piti olla venäläisen valtamedian tapa, ei vapaan länsimedian.

Demonisoidessaan Putinin hahmoa ja syyttäessään kaikista onnettomuuksista Venäjää länsilehdistö tekee karhunpalveluksen itselleen. Saati että vastaisi keskeisiin kysymyksiin Ukrainan kriisin syistä, läntinen media ei edes esitä niitä, vaan toinen toistaan kopioiden syyttää Venäjää kaikesta, mikä pakostakin synnyttää epäilyksiä tällaisen informaation vastaanottajissa. Monet länsimaiden kansalaiset seuraavat epäuskoisina yksinkertaistettua ja alkeellista tulkintaa tapahtumista ja tekevät vähemmän mairittelevia johtopäätöksiä omista poliitikoistaan, jotka viljelevät moista tarkastelutapaa. “Miksi asiat ovat näin?” Ilmeisesti jokaisen itseään journalistina pitävän ihmisen on itse esitettävä nämä kysymykset itselleen. Kun toimittaja alkaa ummistaa silmänsä joltakin ja korostaa jotain muuta, toimii poliittisen tarkoituksenmukaisuuden pohjalta, hän lakkaa olemasta toimittaja. Hän muuttuu informaatiosodan taistelijaksi.

Trollit, tai hörhöt, tai miksi meitä haluattekaan kutsua, esittävät juuri tämän kysymyksen: miksi suomalainen media esittää Ukrainan kriisin vain yhdestä näkökulmasta? Miksi tapahtumia ei valoteta laajemmin? Onko syynä se, että tällainen aukikirjoittaminen saattaisi sotia EU:n pyrkimyksiä vastaan? Onko niin, että tietyt tahot käyttävät kriisiä häikäilemättömästi keppihevosena Nato-jäsenyyden kriteerinä? Eikö tällaisissa tapauksissa ukrainalaisten inhimillistä hätää käytetä kyynisesti omien poliittisten päämäärien tukemiseen?

Näiden kysymysten esittäminen ei tee meistä hörhöjä trolleja eikä Venäjän ihailijoita.

Sepe Vaara
Trollisanomat ja Venäjän trolliarmeija

Trollisanomat #22 - Nato ei ratifioi TAE-sopimusta, Venäjä irtautuu

Trollisanomat #22 – Nato ei ratifioi TAE-sopimusta, Venäjä irtautuu

Nato ei ratifioi – Venäjä irtautuu TAE-sopimuksesta

Naton laajeneminen Itä-Eurooppaan on tehnyt Venäjän entistäkin haluttomammaksi noudattamaan sopimusta, jota Nato, toisin kuin Venäjä, ei ole ratifioinut.

Vuonna 1990 solmittu sopimus kävi merkityksettömäksi, kun Nato-maat lopettivat vuonna 2011 tavanomaisia aseita koskevien tietojen vaihtamisen Venäjän kanssa.

Venäjän ja Yhdysvaltain välit kiristyivät Yhdysvaltain sijoittaessa Eurooppaan ohjuspuolustusjärjestelmänsä. Tämän vuoksi Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi vuonna 2007 asetuksen TAE-sopimuksen jäädyttämisestä. Venäjän pääesikunnan päällikön mukaan NATO oli tuolloin ylittänyt sopimuksen rajoitukset 6 000 panssarivaunulla, 10 000 panssariajoneuvolla, 5 000 tykillä ja 1 500 lentokoneella.

Tavanomaisten aseiden rajoittamissopimus solmittiin vuonna 1990 kuuden Varsovan liiton maan ja 16 Nato-maan kesken. Sopimuksessa asetettiin sotilasliittokohtaiset enimmäismäärät panssarivaunujen, panssaroitujen ajoneuvojen, tykkien, taistelulentokoneiden ja taisteluhelikopterien määrille.
Sopimuksen tavoitteena oli estää sotilasliittoja tekemästä yllätyshyökkäystä toisensa alueelle.

Uusi TAE-sopimus saatiin neuvoteltua vuonna 1999, kun Neuvostoliitto ja Varsovan liitto olivat jo hajonneet. Uudessa sopimuksessa rajoitukset tehtiin maakohtaisesti. Ainoastaan Valko-Venäjä, Kazakstan, Ukraina ja Venäjä ovat ratifioineet uuden sopimuksen.

Nato-maat eivät suostuneet ratifioimaan sopimusta, koska Venäjän rauhanturvajoukot olivat Georgiassa osana Venäjän ja Georgian yhteistä Etelä-Ossetian rauhanturvaoperaatiota
sekä Transnistriassa osana Venäjän, Moldovan ja Transnistrian yhteistä sopimusta.

Nato vaati ehtona ratifioimiselle venäläisten joukkojen vetämistä pois näiltä alueilta, vaikka asia ei sopimukseen kuulunutkaan. Venäjä on vetänyt osan joukoistaan pois, mutta Nato ei ole siltikään suostunut ratifioimaan sopimusta. Naton haluttomuus ratifioida sopimus on samalla estänyt myös uusien maiden osallistumisen sopimukseen.

Venäjän presidentti Vladimir Putin yritti neuvotella ratkaisua presidentti Boris Jeltsinin aikana alkaneeseen Transnistrian konfliktiin vuonna 2006.
Tämä yhdessä Ukrainan presidentin Viktor Jushchenkon kanssa tehty ratkaisuehdotus kuitenkin kaatui EU:n vastustukseen: asia, jota on pidetty alkuna Venäjän ja lännen huononeville suhteille.

Venäjä ei aio enää yksipuolisesti noudattaa Nato-maiden kanssa solmittua tavanomaisten aseiden rajoitussopimusta. Venäläisen uutistoimisto Sputnikin mukaan ulkoministeri Sergei Lavrov totesi Venäjän parlamentin istunnossa, että ”sopimus on kuollut, eikä siihen enää voida palata”. Venäjä ei sovella aseidenrajoitussopimusta, koska Nato-maatkaan eivät noudata sitä, Lavrov perusteli.