Trollisanomat #1 - 2015

Trollisanomat #1 – 2015 – Ukraina on tärkeä osa USA:n pitkään noudattamaa geopoliittista strategiaa

Ukraina on tärkeä osa USA:n pitkään noudattamaa geopoliittista strategiaa

Ukrainan kriisin aikana Venäjän geopoliittisia tavoitteita on käsitelty laajasti eri medioissa, mutta Yhdysvaltojen strategiat ja tavoitteet ovat jääneet varsin pienelle huomiolle. Yhden näkemyksen asiaan esittää palkittu tutkiva journalisti Nafeez Ahmed kolumnissaan Middle East Eye –lehdessä.

Venäjän geopoliittiset tavoitteet Ukrainassa ovat ilmiselvät, eikä esimerkiksi Krimin liittäminen Venäjään Maidanin tapahtumien ja Ukrainan hallinnon vaihtumisen jälkeen ollut kovinkaan monelle yllätys. Venäjä halusi turvata sille strategisesti tärkeän Mustanmeren tukikohdan. Jo vuonna 2008 Kansan Uutiset kirjoitti Krimin merkityksestä Venäjälle ja tästä seuraavasta ongelmasta, jos Ukraina päättäisi hakea Naton jäseneksi. Niinpä tosiasiassa jo tällöin tiedettiin, että

Tämän tulenaran pisteen yhteydessä on puhuttu jopa Venäjän ja Naton välisen sodan mahdollisuudesta. Ukrainahan pyrkii innokkaasti sotilasliittoon, vaikkei rutiköyhän maan hyväksymisellä varmasti pidetäkään kiirettä.

Ongelma oli siis Naton tiedossa etukäteen:

Jopa useimmat Naton upseerit myöntävät, että Venäjän oikeuksia päästä Mustallemerelle on kunnioitettava. Mahdollisesti Ukraina joutuukin jättämään Krimin niemimaan Venäjälle, ennen kuin se voi liittyä Natoon.

Ukrainan kriisin myötä ollaan ajauduttu huolestuttavaan toimien ja vastatoimien kierteeseen. Venäjän viimeisin vastatoimi oli ilmoitus lopettaa kaasun toimitus Eurooppaan Ukrainan kautta vuonna 2019 Turkin kaasuputken valmistuttua. Tämän putken jakaminen Turkista eteenpäin Eurooppaan jää tällöin täysin Euroopan omalle vastuulle kustannuksineen.

USA:n tavoitteena on horjuttaa Venäjän vaikutusvaltaa ja sen herruutta Euraasiassa ja Lähi-idässä, Ahmed kirjoittaa. On hyvin mahdollista, että öljyn hinnan lasku liittyy tähän USA:n tavoitteeseen. Monet asiantuntijat maailmalla ovat tällaisia arvioita esittäneet. Öljyn hinnan laskun ajankohta viittaa ainakin vahvasti tällaiseen, eikä hinnan laskulle ole voitu esittää mitään muita kovin pitäviä perusteluja.

Ahmed kirjoittaa, että USA:n ulkoministeri John Kerry ja Saudi-Arabian tällä viikolla edesmennyt kuningas Abdullah tapasivat toisensa viime vuoden syyskuun 11. päivä ja tässä kokouksessa tiettävästi päättivät käynnistää energiasodan. Tarkoituksena tällä olisi vähentää Venäjän geopoliittista painoarvoa maailmalla, sillä Venäjän talous on riippuvainen öljytuloista. Samalla näillä toimilla horjutettaisiin myös Venäjän liittolaisten, kuten Iranin ja Venezuelan taloutta. Venäläiset ennustivat tällaisia toimia jo huhtikuussa, kun Pravda kirjoitti aiheesta otsikolla ”Obama haluaa Saudi-Arabian tuhoavan Venäjän talouden.” Suursijoittaja George Sorosinhan tiedetään jo viime vuoden maaliskuussa ehdottaneen öljyn markkinahinnan romahduttamista ”Putinin rankaisemiseksi”. Samassa uutisessa senaattori Mary Landrieun kerrotaan sanoneen, että “Viimeinen asia, mitä Putin haluaa, on energiakilpailu USA:n kanssa”. Myöskin suursijoittaja Jim Rogers on kertonut pitävänsä todennäköisenä, että saudit pumppaavat öljyä markkinoille USA:n kehotuksesta.

Myös Ahmed siis arvelee, että öljyn markkinahintaan vaikuttaminen ei ole vain saudien politiikkaa, vaan USA:n ja Saudi-Arabian yhteinen strategia, jolla halutaan jarruttaa Venäjän siiven geopoliittisen “akselin” kehitystä. Ahmed ei usko, että saudit kävisivät kamppailua USA:n liuskekaasutuotantoa vastaan pumppaamalla öljyä yli markkinoiden tarpeen ja siten painaen sen hintaa alas.

Selvää on, että öljyn hinnan lasku iskee kuitenkin myös tähän liuskekaasutuotantoon, sillä sen tuotantokustannukset ovat huomattavasti öljyn tuotantoa korkeammat ja öljyn hinta alkaa jo olla tasolla, jossa liuskekaasun tuotanto muuttuu kannattamattomaksi. Ahmed arvioi tämän tarkoittavan sitä, että USA lähti tällaiseen energiasotaan mukaan vain siksi, että näkee tämän olevan vain väliaikainen tilanne.

Ukrainan joutuminen tällaisen geopoliittisen pelin keskiöön juontaa juurensa kylmän sodan päättymisestä ja siitä alkaneesta USA:n määrätietoisesta vaikutusvaltansa laajentamisesta itäisessä Euroopassa. Ukrainan sijainti Mustanmeren rannalla tekee siitä geopoliittisesti tärkeän alueen niin Venäjälle kuin USA:llekin.

Edesmennyt Ronald D. Asmus, entinen apulaisministerin sijainen Euroopan asioissa USA:n ulkoministeriössä, jolla oli keskeinen rooli NATO:n laajentumisessa, kirjoitti Britannian puolustusministeriön vuonna 2004 julkaisemassa ”Strategia Ukrainan integroimiseksi länteen” -raportissaan, että Lännen täytyy ”ankkuroida Turkki, Ukraina ja Mustanmeren alue osaksi yhteisöä ja aluetta, josta säteilee vakautta ja vaikutusvaltaa kauemmaksi itään ja etelään. Sen sijaan, että tämä alue nähdään nykyisen lännen kauimmaisena periferiana, meidän täytyy ajatella sitä strategisena akselinamme kun läntinen sotilasliitto laajenee, jotta pystyisimme heijastamaan vaikutusta ja valtaa etelämmäs kohti Suurta Lähi-itää.”

Öljyn hinnan manipuloinnilla ja talouspakotteilla yritetään selvästi vaikuttaa myös Venäjän sisäpolitiikkaan. Tästä näkee usein erilaisia arvioita läntisessä mediassa. Ukrainan kriisillä perustellut toimet eivät siis näytä liittyvän vain kriisin ratkaisemiseen. Tavoitteena näyttää olevan myös Venäjän hallinnon horjuttaminen ja pitkällä aikavälillä jopa sen kaataminen.

Tästä Asmus lausui: ”Työskennellessäni ulkoministeriössä 1990-luvulla, kerroin usein henkilöstölle, että meidän pitäisi ajatella politiikkaa kymmenen, kahdenkymmenenviiden ja viisikymmenvuotisin suunnitelmin. Tähän liittyi mielestäni, että lännen voi katsoa epäonnistuneen, jos emme voisi ankkuroida ja integroida Keski- ja Itä-Eurooppaa kymmenen vuoden kuluessa niiden vapauduttua kommunismista. Kaksikymmenviisivuotissuunnitelma oli viittaus pidemmän aikavälin tehtävään integroida Ukraina ja puolen vuosisadan suunnitelma koski Venäjää.”

Tämän Asmuksen kommentin Ahmed kolumnissaan tulkitsee jopa kutsuksi tarttua aseisiin:
”… Meidän on taisteltava ja voitettava henkinen ja poliittisen taistelu Euroopan uudesta laajemmasta määritelmästä, joka pitää sisällään Ukrainan. Ja Ukrainan tulee auttaa meitä voittamaan taistelu omalla toiminnallaan ja suorituskyvyllään. Mielestäni tämän laajemman näkemyksen pitäisi sisältää myös Turkki ja siinä täytyisi olla osansa myös eteläiselle Kaukasialle.”

Edellisen kylmän sodan päättymisen jälkeen NATO on lupauksistaan huolimatta laajentunut kohti Venäjän rajoja. Tätä kehitystä vastaan Venäjä on äänekkäästi protestoinut toimillaan viimeisinä vuosina. Ahmed kirjoittaa, että tämä on osa laajempaa USA:n strategiaa, jossa myös monet Keski-Aasian tasavallat ovat maalle tärkeitä. Asmus kirjoitti raportissaan, että Washington voi olla “merkittävä katalysaattori ja voima, joka aiheuttaa sisäisiä pro-demokraattisia uudistuksia”, ja lisäsi, että ”amerikkalaisilla kansalaisjärjestöillä ja muilla yksityisillä ryhmillä voi myös olla keskeinen rooli Ukrainan auttamisessa.”

Lännen laajentumista on usein perusteltu demokratian ja ihmisoikeuksien edistämisenä alueilla, jotka näiden puutteesta kärsivät. Tähän Ahmed kommentoi näin: “Luonnollisesti massiiviset ihmisoikeusongelmat, demokratiavaje ja laajalle levinnyt korruptio pro-USA alueilla koko Keski-Aasiassa herättää kysymyksiä siitä, onko ”demokratia” todella niin keskeinen USA:n alueellisissa tavoitteissa.”

Tähän Ahmed kolumnissaan lainaa vielä professori Gerald Sussmania Portland Staten yliopistosta, joka on julkaissut tutkimuksen (Branding Democracy: US Regime-Change in Post-Soviet Eastern Europe) USA:n kylmän sodan jälkeisestä politiikasta Itä-Euroopassa. Sussman väittää, että USA on ”aktiivisesti kannustanut ja auttanut koordinoimaan poliittista epävakautta ja levottomuuksia alueella.” Ongelma professori Sussmanin mukaan on se, että: ”Ulkomaiden puuttuminen vaaleihin auttoi poliittista suunnittelua, jossa heidän tilalleen asetettiin demokratian nimissä länsimielisiä poliitikkoja, joiden odotettiin toteuttavan USA:n, Euroopan unionin, WTO:n ja NATO:n valtiollisten ja kaupallisten etujen kanssa linjassa olevia ’uudistuksia’.”

USA on sekaantunut varsin näkyvästi, EU:n tukiessa, Ukrainan sisäisiin asioihin. Maidanilla esiintyivät niin yhdysvaltalainen senaattori John McCain kuin ulkoministeriön apulaisulkoministeri Victoria Nuland tukien mielenosoittajia, joiden tavoitteena oli hallituksen kaataminen. Verisiksi muuttuneiden mielenosoitusten aikana Nuland vahvisti joulukuussa 2013 National Press Clubilla Washingtonissa pitämässään puheessa, että USA on tukenut oppositiota Ukrainassa yhteensä 5 miljardin dollarin verran ”varmistaakseen turvallisen, vauraan ja demokraattisen Ukrainan”. Myös EU:n “ulkoministeri” Catherine Ashton esiintyi Maidanilla mielenosoitusten aikana. Kun Jim Rogersilta kysyttiin taannoisessa haastattelussaan presidentti Vladimir Putinin aggressiivisuudesta, hän tokaisi toimittajan lukeneen liikaa ”amerikkalaista propagandaa”. Hän jatkoi sanoen, että ”tämä kaikki alkoi Amerikasta, siitä washingtonilaisesta diplomaatista (Nulandista)” ja että ”Me olimme se osapuoli, joka oli hyvin aggressiivinen. Me olimme se, joka sanoi että tulemme vaihtamaan tämä hallituksen, me emme pidä tästä hallituksesta, vaikka se on vaalein valittu.”

Maidanilla vahvasti esiintyneet uusfasistiset ryhmät eivät ole länsimaisia poliitikkoja häirinneet. Vallanvaihdon jälkeen näiden ryhmien edustajia on noussut moniin Ukrainan hallinnon tehtäviin.

Ahmed kritisoi lännen moraalia tavasta, jolla se on sekaantunut Ukrainan sisäisiin asioihin. “Vaikka Venäjän sotaisuus ja tuki korruptoituneelle autoritaarisuudelle Ukrainassa on liiankin todellista, sitä on myös lännen ujostelematon tuki Kiovan uudelle lähes fasistiselle juntalle uusnatsi- joukkioineen, joita parhaillaan avustavat USA:n armeijan, CIA:n ja FBI:n ”neuvonantajat”, ilmeisesti toimien CIA:n johtajan John Brennanin alaisuudessa”, hän kirjoittaa. Ahmedin mukaan Yhdysvalloilla on “pitkä ja surkea menneisyys” yhteistyöstä näiden ääriryhmien kanssa Ukrainassa. CIA:n ja FBI:n läsnäolosta Ukrainassa sekä John Brennanin vierailusta alueella on kirjoittanut myös saksalainen Bild am Sonntag -lehti viime toukokuussa.

Ahmed jatkaa USA:n politiikan rankkaa ruotimista kolumnin lopussa näin: “Ei ole siten yllättävää, että Nulandin mielen mukaisen USA:n tukeman Kiovan hallituksen USA-myönteinen poliitikko Arseni Yatseniuk (jota Nuland kuvasi ”mieheksi, jolla on taloudellista kokemusta” – tämä kun on entinen pankkiiri), suorittaa Human Rights Watchin mukaan sotarikoksia tulematta rangaistuksi: näihin kuuluu myös summittaisia pommituksia asutussa Itä-Ukrainassa Grad-raketein ja rypälepommein. Venäjän tukemat kapinalliset ovat tuskin viattomia hekään tekemällä osansa julmuuksista.” HRW:n syytöksistä uutisoitiin viime vuoden lokakuussa.

“Kuten tavallista, siviilit molemmin puolin ovat pääasiallisia uhreja USA:n ja Venäjän käydessä sotaa vallasta ja taloudellisista hyödyistä”, Ahmed päättää kolumninsa.

Trollisanomat Extra - Vaaran tunne #1 - 2015 - Kansalaiskeskustelijat ulkoasianvaliokunnan kuulemisen syytettyjen penkillä?

Trollisanomat Extra – Vaaran tunne #1 – 2015: Kansalaiskeskustelijat ulkoasianvaliokunnan kuulemisen syytettyjen penkillä?

Kansalaiskeskustelijat ulkoasianvaliokunnan kuulemisen syytettyjen penkillä?

Ulkoasiainvaliokunnan kuuleminen informaatiosodankäynnistä tänään torstaina 22.1. herätti enemmän kysymyksiä ja epätietoisuutta kuin antoi vastauksia.

Kuten Timo Soini lopuksi totesi, keskustelua on syytä käydä yhä syvällisemmin eri tahojen kanssa. Nyt käydyssä keskustelussa ei eri tahoja kuultu, sillä tilaisuuden osallistujista oli tarkkaan karsittu juuri ne ketkä tilaisuudessa ns. “istuivat syytettyjen penkillä”. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta keskustelun aikana ei esitetty lainkaan ns. “trollien” näkökulmaa. Tällainen ei ole todellista keskustelua vaan lähinnä selkään taputtelua samanmielisten kesken.

Janne Riiheläinen, nykyään myös Helsingin Sanomien kolumnisti, kirjoitti omassa blogissaan, että pitää uhkana sitä, että ”mccarthyistisesti” rajoitetaan sananvapautta, vaiennetaan ja mitätöidään ihmisiä leimaamalla heidät trolleiksi. Hän kehottaa käymään keskustelua eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa.

Keskustelussa oli silmiinpistävää hyvin lavea informaatiosodan käsittely. Varsinkin tutkija Saara Jantusen määritelmät olivat niin leveät, että niiden mukaan kuka tahansa Ukrainan kriisiin kantaa ottava voidaan määritellä trolliksi. Tällaiseen laveaan määritelmään on käytännössä mahdoton vastata tulematta leimatuksi trolliksi.

Keskustelijat sotkivat puurot ja vellit keskenään mennen tullen ja saivat aikaan vaikutelman, että kaikki Suomessa käytävä kriittinen ja valtavirrasta poikkeava keskustelu Ukrainasta ja Venäjästä on informaatisotaa. Pitäisi tehdä hyvin tiukka raja sen välille puhutaanko Venäjän harjoittamasta informaatiosodasta mm. sosiaalisessa mediassa vai puhutaanko tavallisista suomalaisista, jotka esittävät mielipiteitään. Tätä rajaa ei pidä hämärtää epämääräisillä viittauksilla ihmisistä, jotka tietämättään levittävät ”Pietarin trollitehtaan” propagandaa. Ainoa oikea tapa puuttua tällaiseen on tarjota oikeaa tietoa, joka kumoaa tällaisen propagandan.

Suomalaisessa somessa tuskin esiintyy lainkaan venäläisten harjoittamaa virallista informaatiosotaa. Jos tällaista esiintyy, on se joka tapauksessa niin häviävän minimaalista, että sen yleistäminen koskemaan kaikkea keskustelua on jo suoranainen emävalhe. Varsinkin jos tällaista esittävät asiaan perehtyneet tutkijat tai toimittajat.

Trollisanomissa on aiemmin kirjoitettu:

Trollikeskustelu leimahti Suomessa muutamassa päivässä niin laajalle, että siitä on muutamassa kuukaudessa muodostunut osa kansakunnan kollektiivista tajuntaa. Media oli tässä hyvin suuressa roolissa. Tällaiseen asemaan mikään käsite ei pääse ilman mediaa.

Nyt tämä kollektiivinen tajunta on ilmiselvästi jo sellaista todellisuutta, että tuota erottelua Venäjän trollien ja kansalaiskeskustelijoiden välillä ei edes huomata tehdä.

Koko keskustelun trolleista aloitti Yle julkaisemalla syyskuussa Oletko joutunut Venäjän trolliarmeijan kohteeksi -artikkelin. Jutussa kyseltiin ihmisten kokemuksista trolleista. Kyselyn tuloksia ei ole vieläkään julkaistu.

Tämä artikkeli ja sen ympärillä käyty keskustelu sai monet ihmiset vihaiseksi. Tällaista leimauskampanjaa kritisoimaan tuolloin perustettiin Facebook-ryhmä ”Venäjän trolliarmeija”. Ironisesti nimetyn ryhmän tarkoitus oli kritisoida mediaa ja tuoda kasvot “trolleille”. Ryhmä on koko ajan esittänyt, että tällainen leimaaminen johtaa vain ihmisten mielipiteiden mitätöimiseen ja siten kaventaa sananvapautta. Osa keskustelijoista onkin jo piiloutunut nimimerkin taakse voidakseen vapaasti jatkaa keskustelua. Monet keskustelun aikana esitetyt yleistävät väitteet ilmiselvästi kohdistuivat tämän Facebook-ryhmän toimintaan.

Toimittajiin kohdistuvista lokakampanjoista on useiden toimittajien kanssa käyty viime kuukausien aikana keskusteluja. Voi olla häilyvä raja milloin joku on lokaa ja milloin esittää kritiikkiä toimittajan kirjoituksia kohtaan. ”Venäjän trolliarmeija” -ryhmästä tällaiset loanheitot on pyritty karsimaan. Toimittajien kuitenkin tulisi kyetä ottamaan kritiikki vastaan vaikka se yksittäisten ihmisten osalta olisi esitetty loukkaavallakin tavalla.

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen kertoi Journalisti-lehden haastattelussa vuonna 2011 näin:

Miten nettihaukkuihin kannattaa suhtautua?

Sen kanssa on pakko oppia elämään. Jos kerromme omia mielipiteitämme, meidän pitää hyväksyä, että muutkin tekevät niin. Sitä paitsi muut voivat olla oikeassa. Toimittajat usein vaativat keskustelua, mutta auta armias, jos joku arvostelee omaa juttua tai osoittaa siinä mokan! Uusia toimittajia pitäisi varoittaa kirjoittelusta, jotta se ei tule yllätyksenä.

Nyt tätä kritiikkiä ei HS:n päätoimittaja Kaius Niemi eikä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen kyenneet erottamaan lainkaan yksittäisten ihmisten esittämistä henkilökohtaisista loukkauksista. Sen sijaan he esittivät pahoittelunsa siitä, että media joutuu elämään “näennäistodellisuudessa”, jossa pitää esittää molempien osapuolien näkemys. Esimerkiksi Venäjän näkemystä heidän mielestään ei ilmeisesti tulisi esittää lainkaan. Tällainen näkemys paljastaa vain sanojansa ennakkoasenteen ja kertoo siitä, että ei edes haluta kuunnella eikä ymmärtää vastapuolta. Tämä olisi kuitenkin edellytys sille, että joskus päästäisiin rauhanomaiseen ratkaisuun Ukrainan kriisin kohdalla.

Toimittajien ja tutkijoiden esiintymisen käydyissä keskusteluissa tekeekin erikoiseksi se seikka, että lähes kaikki heistä ovat määrätietoisesti kieltäytyneet asiallisesta keskustelusta itse aiheesta, Ukrainasta ja Venäjästä. Sen sijaan he ovat itse jatkaneet omaa lokakampanjaansa esimerkiksi juuri Facebook-ryhmä ”Venäjän trolliarmeijaa” vastaan. Eräs tämän aamun panelisteista osallistui jopa uhkailuun Twitterissä allekirjoittaneen henkilöllisyyden paljastamisesta.

Tällaisessa keskusteluympäristössä ei voi syntyä rakentavaa debattia. Tästä tilanteesta ei voi syyttää kansalaisia. Toimittajat ja tutkijat ovat aiheuttaneet tämän ihan itse.

Jääskeläinen ja Niemi kertoivat myös, että toimittajien työtä haitataan mm. erilaisilla sähköpostikampanjoilla, jolloin toimittajien työaikaa kuluu turhaan keskusteluun. Tästäkin toimittajat voivat syyttää vain itseään. Kuten Trollisanomien Rauha voi tulla ikkunan taa -kirjoituksessa todettiin, me todellakin tuhlaamme aikaamme trollikeskusteluun, kun meidän pitäisi keskittyä löytämään ratkaisuja Ukrainan kriisiin. Trolli-termin käyttö vain haittaa tällaista keskustelua ja vie sen sivuraiteelle.

Kun tällaista keskustelua itsepintaisesti pidetään yllä, ei voi välttyä ajatukselta, jonka sotakirjeenvaihtaja David Hudziec Novorossiya Todaysta esitti:

Tämä on politiikkaa, jonka tarkoituksena on se, että jos meitä ei voida esittää hörhöinä – heidän täytyy mykistää meidät täysin. Jos meillä olisi pääsy tiedotusvälineisiin, meillä olisi mahdollisuus keskustella heidän kanssaan. Voimme silloin perustellusti paljastaa aukkoja heidän logiikassaan, paljastaa heidän valheensa ja näyttää asian toinenkin puoli. Tämä on valtava uhka heidän politiikalleen.

http://journal-neo.org/2015/01/02/it-is-no-longer-al-qaeda-now-russia-is-the-main-threat-for-the-us/

Jos tällainen vaientaminen on keskustelun (tai sen puutteen) ja leimaamisen tarkoitus, on tässä kieltämättä onnistuttu erinomaisesti, sillä olemme nyt jo vuoden verran junnanneet kiinni trollikeskustelussa samaan aikaan kun Venäjän yksipuolinen syyttäminen kaikesta Ukrainaan liittyvästä saa keskustelun puutteen vuoksi velloa valtoimenaan. Tällaista keskustelutaktiikkaa voi hyvin kuvata sanalla informaatiosota.

Mikä tällaisen taktiikan motiivi voisi Suomessa olla? Siinä lienee neljä isoa kirjainta ja johon liittymistä yli 60% suomalaisista vastustaa. Trolleja kaikki tyynni.

Loppuun lainaus keskustelusta:

Näitä putinisteja on korkeintaan muutamia kymmeniä. Nykyajan kuiskuttelijoille, näille totuutta pelkääville totuusfoobikoille, ei pidä antaa heidän painoarvoaan suurempaa merkitystä.

Näin sanoi tilaisuudessa ulkoministeriön viestintäjohtaja Jouni Mölsä. Tilaisuudessa, johon osallistui 100 ihmistä. Siis noin viisi kertaa enemmän kuin näitä putinisteja on Suomessa. Pitäisikö tosiaan miettiä sitä painoarvoa ja lopettaa tämä trollikeskustelu?

Sepe Vaara
Vaaran tunne -kolumnisti
Trollisanomat ja Venäjän trolliarmeija

Trollisanomat Extra 31.12.2014 - Rauha voi tulla ikkunan taa

Trollisanomat Extra 31.12.2014 – Rauha voi tulla ikkunan taa

Rauha voi tulla ikkunan taa

Trollisanomien vastine Janne Riiheläisen Trolli voi tulla ikkunan taa-kirjoitukseen.

Trollikeskustelun osapuolet näyttävät lähentyvän pienin askelin toisiaan ja termin trolli lanseerannut osapuoli näyttää jo merkkejä trolliksi kutsumiensa ihmisten pääviestin ymmärtämisestä. Riiheläisen kirjoituksen viimeisessä kappaleessa tämä pääviesti jopa kiteytetään.

Hän pitää uhkana sitä, että ”mccarthyistisesti” rajoitetaan sananvapautta, vaiennetaan ja mitätöidään ihmisiä leimaamalla heidät trolleiksi. Hän kehottaa käymään keskustelua eri tavoin ajattelevien ihmisten kanssa.

Tätä avointa, ilman leimakirveitä käytävää keskustelua esimerkiksi Facebook-ryhmä ”Venäjän trolliarmeija” on alusta saakka vaatinut. Ryhmä perustettiin alun alkaen vastareaktiona median, eräiden tutkijoiden ja muiden vaikuttajien Venäjän trolli -termin lanseeraukseen.

Riiheläinen kuitenkin vielä oudolla tavalla haluaa pitää itse kiinni trolli-sanasta. Viimeisessä kappaleessa hän puhuu hämmentävästi trolleista, vaikka samalla kertoo, että tällaista leimaa ei tulisi käyttää. Hän viittaa ”oikeisiin” trolleihin eli jättää oven raolleen, antaen trolli-sanalle mahdollisuuden ja oikeuden jäädä elämään. Annettakoon tämä lapsus Riiheläiselle kuitenkin anteeksi.

Trollikeskustelua on nyt käyty kuukausia eikä edelleenkään ole tullut esiin mitään merkittävää seikkaa, joka puoltaisi väitettä, että Suomessa esiintyisi ammattimaista trollausta tai edes ”oikeiden” trollien sanomaa huomaamattaan levittäviä amatööritrolleja. Kun eräät mediat ja muut vaikuttajat ovat tällaista väittäneet, on sellaisesta väitteestä tietenkin vaikea perääntyä menettämättä kasvojaan. Riiheläiselle täytyy siis nostaa hattua siitä, että hän pääsee jo näinkin pitkälle.

Valitettavasti Riiheläinen ei kuitenkaan pääse puhtain paperein kirjoituksestaan.

Kirjoituksen alkupuoli kerrassaan huokuu leimaamista, vaikka se yrittääkin peittää tämän toteamalla aluksi, että niitä ”oikeita” trolleja ei Suomessa ole kuin yksittäisiä. Sen jälkeen tekstissä vilahtelevat sellaiset termit kuin informaatiosota, vierastaistelijat, myötäilijät, solmukohdat ja aktiivinen toiminta. Lopuksi vielä todetaan, että Suomessa disinformaation lähteitä ovat mm. Verkkomedia, Trollisanomat ja Venäjän trolliarmeija.

Tuollaisen termiryöpyn jälkeen tavallisella lukijalla on pää pyörällä. Kirjoituksessa annetaan kuva, että Suomessa ja suomalaisilla internet-sivustoilla käydään todellista sotaa raskaalla tykistöllä.

On vakava syytös väittää, että esimerkiksi Trollisanomat on disinformaation lähde perustelematta väitettä lainkaan. Mikäli väitteen esittäjä tutustuisi tarkemmin julkaisun sisältöön ja lähteisiin, hän ehkä huomaisi lähteinä käytetyn länsimaista mediaa. Mikäli Trollisanomista löytyy valheellista tietoa, ei se suinkaan ole peräisin Pietarin trollitehtaalta eikä venäläisestä mediasta. Toistaiseksi julkaisun sisällöstä ei tiettävästi ole ilmennyt virheellistä tietoa. Mikäli Riiheläinen sellaista löytää ja toteen näyttää, korjaamme luonnollisesti tiedot. Ei ole tiedossa, onko Riiheläinen edes lukenut julkaisua; vaikka olisikin, niin suosittelemme hänelle lukemista uudelleen, tällä kertaa vaikkapa käsittelemällä sitä mediakritiikkinä.

Riiheläinen kertoo joitain ihmisiä ”otetun hampaisiin” ja että joku olisi levitellyt näistä valheellisia tietoja ja lähettänyt heidän työyhteisölleen massaposteja. Tämäkin kohta täytyy läpilukea ymmärtääkseen mistä Riiheläinen puhuu. Hän puhuu toimittajista. Kun toimittaja ”otetaan hampaisiin”, otetaan hampaisiin hänen kirjoituksensa. Sitä kutsutaan mediakritiikiksi.

Toimittajien työyhteisöihin ns. massapostia on lähetetty Trollisanomien toimesta kolme kertaa.

Ensimmäinen oli tiedote uudesta internet-julkaisusta, Trollisanomista.

Toista viestiä pidämme enemmänkin kansalaispalautteena.

Kolmas viesti oli Trollisanomissakin julkaistu vastine Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhosen trolleja käsittelevään pääkirjoitukseen. Tämä lähetettiin useille toimittajille siksi, että Trollisanomat on nollabudjetilla, blogipohjalla toimiva vaatimaton julkaisu, jolla on vielä huomattavan vähän lukijoita vaikkapa Helsingin Sanomiin verrattuna. Vastine kuitenkin koski koko media-alaa ja sisälsi vahvaa mediakritiikkiä, joten katsoimme, että on tärkeää saada se esille juuri toimittajien parissa.

Nyt Riiheläinen kääntää nämä sähköpostit jonkinlaiseksi henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi joitain toimittajia vastaan.

Muina esimerkkeinä henkilökohtaisesta hyökkäyksestä Riiheläinen mainitsee nettihäirikön, joka on twiitannut hänelle 700 kertaa sekä Johan Bäckmanin.

Tohdimme väittää, että puhuttaessa vaikka Facebook-ryhmä Venäjän trolliarmeijasta, tällaiset esimerkit ovat äärilaitoja. Keskustelu hämärtyy, kun äärilaitoja käytetään esimerkkeinä. Venäjän trolliarmeija -ryhmän tarkoitus on puolustaa sananvapautta. Ryhmän luonteeseen siis olennaisesti kuuluu antaa erilaisten äänien kuulua. Myös äärilaitojen äänien. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ryhmässä yhdessä tuumin hyväksyttäisiin ja sallittaisiin esim. erilaisiin kansanryhmiin, uskontoihin ja vähemmistöihin kohdistuvat vihapuheet.

Trolliarmeija-ryhmässä on hyvin laaja kirjo erilaisia ihmisiä. Useimmat heistä eivät pitäne Venäjää mallimaana eivätkä näin ole ”venäjämielisiä”, toki sellaisiakin henkilöitä ryhmässä on. Ryhmäläisiä yhdistää halu puolustaa omaa sananvapauttaan koskien Ukrainan kriisiä sekä näkemys siitä, että Ukraina-uutisoinnissa suomalainen media syyllistyy lähes sotapropagandan kaltaiseen äärimmäisen yksipuoliseen uutisointiin.

Riiheläinen ottaa myös kriittisesti kantaa nimimerkkien käyttöön keskusteluissa. Hänen mielestään on tekopyhää väittää, että keskustelijoita voitaisiin vainota mielipiteidensä vuoksi. Tämän tekopyhyyttä koskevan väitteensä Riiheläinen kuitenkin itse kumoaa kirjoituksensa viimeisessä kappaleessa, jossa varoitetaan ”mccarthyismista”, jolla leimaamisen avulla rajoitetaan sananvapautta.

Keskustelussa ylitettiin sivistyneisyyden raja jo silloin, kun eri mieltä olevia alettiin leimata. Nimimerkkeihin kohdistuva uhkailu on alkanut; lähestytään laittomuuden rajaa. ”Hiljene tai paljastamme henkilöllisyytesi” on askel, joka on jo otettu eri tavoin ajattelevien äänen vaimentamiseksi.

Asian parissa toimijoiden, niin toimittajien kuin nimimerkkien takana toimivien, tulisi vakavasti harkita, seisovatko Riiheläisen rinnalla “mccarthyismiä” vastaan ja puolustavat sivistynyttä keskustelua vai jatkavatko leimaamisen tiellä, joka saattaa johtaa vakaviin ylilyönteihin, jota itse leimaaminenkin toki jo on. Joka tapauksessa nimimerkin takana toimimiselle on siis selvä tarve ja vainoamisen vaara on olemassa.

Pyydettäessä eräitä toimittajia keskusteluun mm. trolli-termistä, Ukrainan tilanteesta ja Venäjä-uutisoinnista, tämä pyyntö ohitetaan toteamalla, että nimimerkkien kanssa ei haluta keskustella.
Olemme kafkamaisessa tilanteessa: media ensin leimaa suomalaisia trolleiksi ja kun nämä leimautumisen pelossa piiloutuvat nimimerkkien taakse, heidän kanssaan ei enää voi eikä tarvitse keskustella. Jos eri mieltä oleva jatkaa keskustelua nimimerkin suojissa, joku uhkaa paljastaa hänen henkilöllisyytensä.

Asiat eivät enää riitele, pelkkä argumentointi ei riitä.
Poliittiset päämäärät lienevät tällaisen ideologian ohjaaman keskustelun tarkoitus.
Journalistin ohjeet ovat lentäneet roskakoriin.

Suomalainen trollikeskustelu saattaa olla sivuoire siitä, mikä ehkä on koko ongelman ydin – minkä vuoksi jo järkyttävät mittasuhteet saanut Ukrainan kriisi edelleen vain pahenee ja todelliset ratkaisut vain antavat odotuttaa itseään. Me emme kykene enää kuuntelemaan.
Kuunteleminen tarkoittaisi omienkin ajatusten haastamista.
Kokonaiskuvan kehittämistä erilaisten perusteltujen argumenttien avulla.
Nyt tällainen keskustelu puuttuu kokonaan.

Olemme jumissa yhdessä kuvassa, jossa on vain yksi syyllinen: Venäjä.
Sen seurauksena todellista dialogia ei ole.
Kuva ei rakennu eikä kehity lainkaan kohti ratkaisua, kun jääräpäisesti pidetään kiinni omasta näkemyksestä, jossa ainoa ratkaisu olisi, että Venäjä vetäisi joukkonsa Krimiltä ja lopettaisi tukensa (mitä hyvänsä se onkaan) Itä-Ukrainalle. Tällainen ajattelu on reaalipoliittisesti ajateltuna naiivia idealismia ja johtaa pattitilanteeseen. On erittäin vaikea kuvitella, että Venäjä toimisi näiden ajatusten mukaisesti.

Ratkaisuja saattaisi löytyä jos länsi alkaisi kuunnella itä-ukrainalaisia separatisteja ja Venäjää. Putinin puheissa on monesti todettu, että länsi ei kuuntele. Jos näitä Putinin puheita kuuntelee puolueettomin korvin, löytää niistä helposti punaisen langan eikä se lanka viittaa lainkaan siihen, että Venäjällä olisi imperialistia tavoitteita. Riittäisikö, että Venäjä otettaisiin tasavertaisena keskustelukumppanina mukaan keskusteluun ilman ylenkatsontaa? Ehkä se kuvakin alkaisi kehittyä ja lopulta löytyisi myös ratkaisu, johon kaikki osapuolet voivat tyytyä.

Samankaltainen jääräpäinen ajattelu vaivaa kotimaista keskustelua. Erilaisia argumentteja esittäviä keskustelijoita ei siedetä eikä kuunnella. He ovat trolleja, putinisteja, venäjämielisiä.

Kaikki nämä termit ovat valheellisia.
Ne ovat keskustelijoita loukkaavaa loanheittoa, jonka tarkoituksena – tahallisesti tai tahattomasti – on vaientaa mielipiteen esittäjä ja suojella omaa maailmankuvaa Ukrainan kriisissä.
Pattitilanne.

Päästäksemme eteenpäin keskustelussa ja välttyäksemme tuhlaamasta aikaamme turhaan debattiin, voisimmeko yksiselitteisesti vain todeta, että Suomessa ei ole trolleja?
Suomessa on kansalaiskeskustelua, mikä on positiivinen asia.
Sananvapauden käsitämme niin, että asioista saa vapaasti olla eri mieltä tarvitsematta pelätä leimaantumista. Tällaisen keskustelun tarkoitus on etsiä ratkaisuja, ei luoda ongelmia – nyt trollileimalla annetaan keskustelijoista kuva häirikköinä.

Ukrainassa on todellinen hätä. Aikaa ei olisi hukattavana.
Kiovassa on jo ollut mielenosoituksia EU:n ja IMF:n Ukrainalta vaatimaa kurjistavaa talouspolitiikkaa vastaan. Pahimmassa tapauksessa Ukrainassa syntyy vielä tilanne, jossa maassa on sekä sisällissota että jälleen uusi vallankaappaus/vallankumous meneillään yhtä aikaa.

Katkaistaksemme tämän kierteen meidän tulisi vakavasti keskustella esimerkiksi Raimo Ilaskiven ehdottamasta ETY-kokouksesta.
Mutta, meillä keskustellaan trolleista.

Rauha voisi tulla ikkunan taa, jos todella sitä haluaisimme.